Matkavene

Matkavene
s/y Chiara

maanantai 26. tammikuuta 2015

Grenadiinit, kirkasta vettä ja valkoista hiekkaa

Sitä luulee löytäneensä kauneimman paikan mutta seuraava on vieläkin kauniimpi. Grenada oli vihreä saari, myös vesi. Lähdimme eteenpäin Prickley baystä yli viikon oleskelun jälkeen tiistaina. Ankkuri irtosi ennen seitsemää. Nukkumisrytmi on alkanut muuttua. Auringon noustessa tulee herättyä, siis kuudelta. Nukkumaan mennään yhdeksän aikoihin. Purjehdimme Grenadan länsipuolelta Union islandille. Perillä oltiin viiden aikaan. Satama on koralliriuttojen välissä. Pelotti ajaa, tilaa oli vähän ja korallit lähellä. Vettä jäi veneen alle 7 m. Atlannin aallot pysähtyivät koralleihin vain tuuli pääsi puhaltamaan ja heiluttamaan venettä.

Unionilla veneen perästä kuva


Unionilla Happy island. Omistaja teki saaren ja ravintolan sille. Aikaa meni 12 vuotta.

Rannassa on viehättävä kylä. Tuoreita kasviksia ja hedelmiä löytyy kioskeista. Muut elintarvikkeet ovat jälleen kiven alla. Yksi ranskalaisen pitämä herkkukauppa jonka pakastealtaasta löytyi kanaa ja hädän sisäfilettä pala. Neljän päivän ruoka oli hoidossa. Grillauksen haave on ollut pitkään ilmassa. Ehkäpä jollain täydellisellä hiekkarannalla? Käytiin kumiveneellä Palm islandilla. Sinne oli mailin matka veneeltä. Upea ranta mutta muualle saarella ei ollut asiaa. Hotellit ovat vallanneet saaren. Käytiin kyllä ravintolassa juomassa limut koska se ei ollut kielletty. 




Union islandilla oltiin kolme yötä. Lähellä on Tobaco ceys joka on maailman kauneinta saaristoa. Maailman suurin hevosenkengän muotoinen koralliriutta on neljän pienen saaren ympärillä. Riutan takana suuri Atlannin valtameri. Vuorovesi on vain 30 senttiä. Aallot pääsivät korallin yli ja keinuttivat venettä epämiellyttävästi. Tummat pilvet toivat kaatosade kuuroja aamupäivällä monta päälle. Vettä oli veneen alla kolme metriä. Valkoinen hiekka ja meren pohja näkyi selvästi. Kilpikonnat uivat veneen ohi, harmi että kamera ei ollut koskaan silloin käsissä. Pikkukala parvia jahtasi isommat kalat ja pienet hyppivät ilmaan pakoon. 


Sadetta odotellessa




Kävimme snorklaamassa rannalta. Isoja kotiloita oli paljon. Ajoimme kumiveneellä saarille ja niiden upeille rannoille. Suuriosa on itään avoinna ja samalla avoimia tuulelle. Isoja iguaaneja makasi puiden oksilla ja söi puiden lehtiä. Nähtiin käärme puun oksalla, siinä vaiheessa tuli kiire pois metsästä. Tobaco keys on luonnonsuojelualuetta. Park rangers haki veneeltä maksun ankkuroinnista, 10 ec/hlö/päivä. Kalan ja hummerien myyjät, leivän myyjät, barbaque iltojen myyjät jne kiersivät veneitä ja teki kauppaa. Ranskalaisia vuokrakatteja oli paljon, niissä oli paljon porukkaa kyydissä ja myyjät kävivät niiden veneiden luona enemmän kuin meidän. Kaksi vuorokautta riitti tähän maailman kauneimpaan paikkaan? 

Olimme ympäröidyssä kohdassa ankkurissa.






Seuraava Grenadiinien saari oli Bequin ja Port Elisabeth. Jälleen paljon veneitä. Vettä 4,5 m ja valkoista hiekkaa. 





26.01.2015 Kapteeninpalsta (kapulla on asiaa)

No niin ystävät rakkaat, on taas aika kapteeninpalstalle. Ollaan päästy matkallamme jo st.Vincentin saaristoon, Grenadiineille...Sisään kirjautuminen oli taas mielenkiintoista. Union islandilla on lentokentän yhteydessä ( terminaalissa) tulli ja maahanmuuttoviranomainen. 3 tiskiä 18 leimaa ja yksi mulkku! Nina pyysi kynää lainaksi kirjoittaakseen 5 kalkkeeripaperin läpi juomaluetteloa...40 litraa viinejä,viinaa,bissee....joo erittele kaikki!! Sillä lailla, no ei tarvinnut onneks, mut joo se kynä siis: Nina palautti kynän kaks kertaaväärinpäin äijän tiskille. Huusi ku hinaaja, parta väpätti ku äijä tärisi..Kuitenkin ku kirjotteli niitä näitä tärkeisiin papereihinsa, laulo samaanaikaan itsekseen. Täys pelle koko ukko. Joo makeeta täällä, oltiin Tobacco caysilla, snorklaamassa ja viidakossa zekkaamassa paikalliset iguaanit ja käärmeet. Pari päivää siellä ja kryssimällä 6-8 knotsia spiidiä  alle 30 meripeninkulmaa matkaa meni joutuisasti...Pohja edelleen aika puhdas ja kulkee ku tauti...AI niin täällä Caribianvaltamerellä, siis ei olla enään Atlanttilla! 





Eilen tultiin siis tänne Bequiaan kellumaan ja rantaan melkein, ankkuriin siis. Ollaan kelluttu jo 7 viikkoa ilman että laituriin ois menty! Ja taas on muuten turkoosia vodaa Chiaran alla. Tänään pitää puhdistaa lokin anturi ja vesilinjojen viikkopesu 30 asteisessa turkoosimeressä...inhottavaa eikö? Niin ikävä on Suomeen että hampaista vihloo....muistakaa rakkaat bloginlukijat ( n.200 parhaimmillaan ) noin puolet mitä Kapu kirjoittaa on totta....



tässä lisäkuvia Grenadiineilta

 Union island, Clifton, hedelmäkauppa

 kotieläiminä on vuohia, ei koiria




saako videosta selvän, missä ollaan?



Löydätkö iguaanin kuvasta?

Löytyykö tästä, iguaani?

 Fresita pullo löytyi Genadalta. Tässä ollaan Tobaco ceysillä, Petit Bateau saarella retkellä..



3 kommenttia:

  1. Hienoja kokemuksia. Melkein kuin olisi itse paikalla kun lukee teidän mahtavia kokemuksia. On täälläkin kivaa, kohta alkaa Venemessut ja Blot-juhlat, tuletteko juhliin :)

    VastaaPoista
  2. Hauskoja messuja ja blottia. Ensi vuonna ollaan mukana, taas.

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea aitoa tarinaa ja rehellistä tekstiä kokemuksistanne,hienosti olette pärjänneet . Jatkakaa samaan malliin.

    VastaaPoista