Matkavene

Matkavene
s/y Chiara

torstai 21. elokuuta 2014

Viimeiset yöt Riaksella pohjois Espanjassa


Muros
Olimme kaikkiaan 5 yötä satamassa. Olisihan sitä voinut lähteä aiemminkin, mutta vasta viimeinen yö oli ilmainen, muuten alennusta ei saanut. Kaupunki on viehättävä ja tarpeeksi pieni. 
Pääsin ensimmäistä kertaa hiekkarannalle makoilemaan. Jari ei tietenkään malttanut olla paikoillaan vaan soitteli kaverit läpi. Eväänä rannassa oli kuohuviinipullo :)

Marian päivän juhlinnan kunniaksi räjäytettiin rakettipommeja. Klo 10, 12 pommia. Ne pommit olivat sellaisia joita meillä ei taatusti saisi olla. Tärähdykset tuntuivat kylkiluissa asti. Mitään väriä ei niissä ollut. Rantakatu suljettiin ja siellä oli markkinat. Illalla rantatelttaan tuli bändi ja Dj. Me nukuimme jo ennen musiikin alkamista ja heräsin neljän aikaan yöllä kun koko juhlakansa hoilasi jotain biisiä. Säkkipillit soivat ja välillä DJ karjui unen läpi. Aamulla kadulla näkyi väsynyttä juhlakansaa. Uudet rakettipommit ammuttiin ilmaan klo 11. ja illalla klo 19 pommit lensivät ilmaan tauotta PUOLI TUNTIA! 



Tarvitsimme liikuntaa ja päätimme kävellä San Fransiscon uimarannalle. Aurinko porotti mukavasti vuoren rinteelle ja 45 minuuutin kävelyn päässä oli upea puhdas ranta.

Syötiin kivalla terassilla meren rannalla joka oli Leirintäalueen yhteydessä..
Illalla grillattiin sataman japanilaisessa puutarhassa kanaa ja kasviksia.
Yhtenä päivänä vahattiin veneen perä uudestaan. Samalla meni kaikki perässä olevat kaiteet yms. Tulipa siisti, nyt kelpaa peruutella laitureihin Portugalissa.

Playa de Silgar (Sanxenxo)
Uusi ranta jossa olimme ankkurissa. Tämä erosi muista rannoista turistien määrällä. Klo 10 alkaa olla 20 astetta lämmintä. Silloin väki tulee rannalle kävelemään. Rantavettä kävellään edestakaisin (ranta vain n 1 km). Klo 16 jälkeen alkaa uiminen ja rantavekotusten vuokraaminen. Olimme ensimmäisen illan rannan sisäänajoreitin edessä. Jep, tuli paljon kyselyitä ja huutoja ja valokuvia otettiin meistä. Toisena päivänä viisastuneena, siirryimme kauemmas aukosta, omaan rauhaan. On jännä miten jokaisessa rannassa tuuli kääntyy saman oman aikataulunsa mukaan. Klo 16 asti tuuli tuli mereltä SW, ja sitten se vaihtoi suuntaa n puolen tunnin välein.
Näkymä rannalle veneestä.

Tässä paras näkymä ravintolasta merelle. 
Otimme lasin viiniä n 30cl ja tuopin olutta hinta 5,60. Hintaan sisältyi perunalastut, pähkinät ja oliivit. Ei paha, olimme hienostuneessa seurassa hetken ja palasimme rantakadulle.


Jätimme kumiveneen parkkiin näiden veneiden viereen.. Hillitön ökysatama, toinen toistaan suurempia moottoriveneitä. Tuli köyhä olo..



Harvinainen merimerkki tällä alueella.

Vaarallinen paikka matkalta seuraavaan satamaan, kaksi majakkaa.

Bahia de Baiona
Viimeinen Espanjan ria meidän matkalla. Ranta samanlainen kuin muualla ja menimme ankkuriin koska tiedossa oli, että Portugalissa ei ole montaa ankkurilahtea (onkohan yhtään?).

Valitsimme paikan toisen suomalaisen veneen viereen. Jarkko on Turusta ja matkalla yksin suurimman osan. Hän tulikin soutaen kuulumisia kysymään. Viimeinen nähty suomalainen oli hänen tyttärensä joka lähti Brestistä kotiin yli kuukausi sitten. Illalla menimme keskustaan koska sopivaa grillauspaikkaa ei löytynyt lähettyviltä. Wau, mikä ravintolakatu.. n 4 metriä leveä katu joka oli täynnä ihmisiä jokainen ravintola oli täynnä.  Illalla otimme yhdessä baarissa lasit portviiniä ja sen kanssa vähän juustoa NAM!



Aamulla ei ollutkaan niin ihanaa kuin illalla. Näkyväisyyttä ei ollut...ollenkaan



No, mittarikin oli ihan pihalla...













torstai 14. elokuuta 2014

Hiekkarantaa ja satamaa

Finisterre

Menimme jälleen upealle hiekkarannalle, ankkuri veteen 7 metrin vedessä, oli nousuvesi. Tuuli pohjoisesta n 8 m/s ja tuuli kävi aika paljon rantaveteen. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Teimme tortilloja veneessä ja katsoimme leffan Peerin kokoelmasta. 3 ruotsalaista venettä on matkannut meidän kanssa samaan tahtiin. Ruotsalaiset veneet olivat aalonmurtajan suojassa, ihmettelimme miksi, olihan upea rantakin tarjolla. Yöllä tuuli kääntyi etelään keinutus alkoi ja yö kuunneltiin tuulen kasvamista. Kello 7.30 hermot pettivät, vettä oli 2,5m. Nostimme ankkurin ja siirryimme ruotsalaisten viereen. Jatkettiin unia. Olimme katsoneet säätiedot kolmesta eri paikasta eikä niissä luvattu tapahtunutta. Vuonojen jyrkät rannat saattavat tehdä paikallisia tuulia. Mutta mistä ruotsalaiset sen tiesivät?

Finisterren majakka jonne pääsi kävelemään kylästä.

Toisenä päivänä halusimme tietysti majakalle joka ohitettiin. Aamulla alkanut sade muutti suunnitelmat.

Vuoren huippua ei edes näkynyt. 

Siis kävelemään kylää ja rantaa ympäri

Tuolla olemme pienin purjevene oikealla, vasemmalla ruotsalaiset.

Ensimmäisen yön ranta kaukana.

Muros
Seuraava vuono oli 19 mailin takana ja vihdoin pohjoistuuli vei meitä purjein eteenpäin. Meinasimme mennä ankkuriin, mutta 12 m/s pohjoistuuli ankkurilahdessa.. ei... Lahti oli myös erikoinen. Rannassa 1 metri vettä, sitten 3 m ja sitten koko ankkurilahti 16 metriä. Muutama vene oli ankkurissa, mutta me päätimme mennä satamaan joka oli tehty 2012.  Tuuli puhalsi sisään veneeseen vauhdilla oli mukavampaa laittaa luukut kiinni kun olimme ensin käyneet ilmoittautumassa ja kaupassa.
Tänään torstaina teimme ennätyksen ja olimme lenkillä lahden ympäri ennen klo 11. Veneessä nukuttaa paljon. Yöunet ovat 9-12 tuntia. Oli laskuvesi ja lahden pohjukka on näkyvissä. 
Simpukan kerääjät olivat töissä lahdella.



Myynnissä oli talojen lisäksi tälläinen

Täällä on siistiä ja kaupat ovat hyvät. Huomenna on pyhäpäivä, olisikohan Pyhän Marian päivä. Saa nähdä millaista juhlaa on tulossa. Istun nyt satamakonttorin takapihalla. Tänne on tehty ulkosuihkut omiin koppeihin. niissä ei tule kuuma kuten sisäkopeissa. Puutatarha on ns japanilainen. Täällä toimii netti. 


Tässä uusi koti ikkuna :) ?

Nyt katsotaan säätiedot ja mietitään mitä tehdään huomenna. Lauantaiksi on luvassa pieni myrsky.







sunnuntai 10. elokuuta 2014

Espanjaa länteen

La Coruna
Viimeisenä iltana löysimme ravintolakadun. Muutaman tapaksen uskalsin tilata Sevillan ruokasana varastolla.
Tosi suuret annokset, jäi vähän syömättä, hinta n 10€.



La Corunan jälkeen luvattiin toisillemme olla lomalla.  Sää ei ole kanssamme samaa mieltä. Corunan jälkeen aurinko on paistanut n 3 tuntia neljässä päivässä.  Corunasta ajoimme 37 mailia kohti Laxea. Ihana ankkurilahti uimarannan edessä, kalastajasataman vieressä. Vesi oli kirkasta, veneen alla vettä on n 7 metriä vettä ja pohjan kaikki (ei mitään) näkyy selvästi. Vaalea hiekka joka kuin pulveria. Ajoimme vähän erilleen muista ankkuroiduista veneistä, yli aallonmurtajankin. Veneemmehän on tunnettu "heilumaan" tuulessa. Ensimmäinen ilta=täydellistä. Aurinko paistoi 2 tuntia ennen kuin se putosi nukkumaan. En jaksanut lähteä rantaa edes tutkimaan. Jari meni kumiveneellä rantaan  joka oli pakattu veneen kannelle matkan ajaksi. Perässä vetäen se hidastaa matkaa ja sateella/isolla tuulella täyttyy vedestä. Merelle tuli viereemme ja illalla, auringon jo laskettua kävimme heidän veneellä skumpalla. Markun ja Tian pitää olla Lissabonissa 18.8. joten näemme heidät seuraavan kerran tod.näk siellä, meillähän kiirettä ei ole.


Toinen päivä oli sateinen. Yöllä vene pysyi toivomassamme suunnassa/suunnissa.  Mutta päivän aikana tuulen suunta vaihtui ja uidessa huomasimme kumiveneen moottorin olevan kiinni uimarannan rajapoijussa. Plumpsis ja olin irroittamassa moottoria. Ankkuriliinaa kiristettiin 10 metriä. 
Kävimme katsomassa rannan perjantai markkinoita. Jarille löytyi uusi helle hattu 5 €(vaikka siitä ei ole tietoakaan) ja uusi lompakko 2€. Uusi herätyskello löytyi myös 5€, raksuttaa valitettavasti, joten veneen keulaan kelloa ei viedä.

Ilme ei valitettavasti kerro onnellisuutta uudesta hatusta :)

Illalla syötiin pizzaa. Toiseksi paras tällä matkalla.

Myrsky teki tuloaan Caribialta. Brenda hurrikaarin matka menee aivan Espanjan rantoja hipoen kohti Englannin kanaalia. Ankkurimme ei kestäisi 4 metrin aaltoja päätimme jatkaa matkaa länteen kohti Camarinasta. Vain 18 mailia matkaa seuraavaan vuonoon. Menimme laituriin varmuuden vuoksi. Tänne luvattiin 40-50 knotsia tuulta ja 4 metrin aaltoja. Satama-allas oli kalastajien eikä siitä huolehdittu lainkaan. Roskaa, mädäntyneitä kaloja ja limalöllöä kellui satama-altaassa. Hyvät kaupat löydettiin kaupungilta ja roudattiin juomia veneeseen. Illalla tuuli yltyi ja ennuste toteutui. Onneksemme iso aallonmurtaja ja kalastajien halli suojasi hyvin. Vantit vinkuivat ja aallot keikuttivat venettä koko yön. Perässä tuli vesisade joka jatkui sunnuntaina.



Masentavaa on, että sää ei todellakaan ole ollut periin viikkoon kuuma. Lämmin kyllä, että shortseilla voi olla. 
Hauska yksityiskohta: Yöllä kun pumppaa vessaan vettä, tulee pönttöön tähtiä! Planktonit ovat meressä fosforia sisältäviä ja loistavat pimeässä. Vedä vessa ja saat nähdä tähtiä :)

Huomenna jatketaan matkaa lähteen jotta päästään etelään Finnisterren taakse. Tiistaina sataa taas vettä...