Bequia on viehättävä paikka. Täällä asuu paljon entisiä purjehtijoita. Osa taitaa olla "hullun maineessa". Osalla varmasti menee hyvin. Lahdelle pysähtyi muutama iso purjelaiva turisteineen ( 3-5 mastoa) sekä yksi matkustajalaivakin. Port Elisabeth tuntui turvalliselta, mutta yksin yöllä, ei kiitos.
Pappas ravintola ja auringon lasku. Markus etualalla.
Sy Himene, Markus oli lähellä ankkurissa. Vierailimme puolin ja toisin päivittäin. En pystyisi mitenkään ajattelemaan yksin matkaamista kohti tuntematonta, kuten hän.Lahdella oli hienot hiekkarannat jossa kävimme uimassa. Rannan päässä luola...jännittävää..no ei.
Kävimme saaren toisella puolen kävellen. Koira "Jaska "seurasi meitä koko matkan, mutta hävisi viime metreillä varmaankin morsiamensa luo (vuohen jälkeen ei näkynyt enää). Kuvaa emme saaneet seurallisesta koirasta, valitettavasti. Frendship bay lupasi hyvää, mutta ei sittenkään. Tuuli ja aallot osuivat osittain lahteen ja muutama vene lahdella keikkui aalloissa lujaa.
Suomalainen Cara Mia saapui lahteen miehistöineen. Juhlatunnelma jatkui puoleen yöhön erilaisten karaoke laulujen tahdissa. Seuraavana päivänä Cara Mian porukka lähti kalastajakylään Markuksen kanssa taksilla ja toi meille kolme hummeria keitettynä. Keittäminen rannan rastojen kattilassa maksoi 25 ec:tä. Hummerit elävänä maksoi 75 ec:tä torilta. Teimme hummereista Cara Mian ohjeiden mukaan kastiketta. Yksi valkosipuli pilkottuna, kermaa ja hummerit. Laitettiin toki mausteita mukaan. Hyvää, paljon parempaa kuin Barbadoksen grillistä joka oli kallista. Markus oli meillä viimeisellä ehtoollisella. Markus lähti kohti Panamaa ja me kohti pohjoista.
Perjantaina kauppaostosten ja tullin jälkeen lähdimme eteenpäin kohti San Vincenttiä ja Walliaboun etelälahtea. Markus jatkaa matkaa kohti Panaman kanavaa. Näemme hänet seuraavan kerran noin kahden vuoden päästä, ehkä. Ikävä tulee tekniikkagurua.
San Vincentillä, Walliaboun Lahden eteläpuolella menimme Rock side cafen poijuun. Poika veneellään tuli meitä vastaan n mailin päähän. Neuvotteli itselleen 30 ec hinnan ( jälkeenpäin selvisi). Hän antoi meille poijun jotta saimme köyden sen läpi sekä otti vastaan toisen köyden jonka hän vei toiseen takapoijuun. Olimme ihan rannassa jyrkänteen alla, vettä alla 7 m, hiekka rannassa mustaa, korallit alla, mutta pimeä tuli saapumisen aikaan eikä ollut aikaa uinnille.
Illallinen oli rannassa klo 19, vaihtoehtoja oli klo 18 tai 19. Mitään tietoa ei ollut sisällöstä eikä tasosta. Mies tuli hakemaan veneellä sovittuun aikaan, souti venettä keulasta kuin kanoottia.
Meidät vastaanotti ravintolan omistaja Roxi ( saksalainen). Hän oli ollut miehensä kanssa 11 vuotta pitämässä ravintolaa. Menu oli seuraava:
kurpitsakeittoa, paahtoleipää
Salaattia
Kanaa ja tonnikalaa, paistobanaania, herneitä ja perunaa sekä kahta kastiketta
Juustokakkua
Hedelmiä ja suklaa kastiketta
Wau, hyvää oli. Paljon ruokaa jäi syömättä. Menu maksoi 80 ec eli n 25 euroa. Valkoviini pullo maksoi 20 euroa. Kuvia ei saanut taaskaan otettua montaa kun oli kova nälkä...
Olimme vain yön poijussa ja klo seitsemän aamulla pojan isä tuli irrottamaan meidät takapoijusta , sovitun mukaan. Seuraavassa Lahdessa näimme tunnetun elokuvan kuvauspaikan, luolan Pirates of Caribian elokuvasta.
Matkaa oli 56 mailia Saint Lucialle. Tuuli oli 13-6 m/s. Matkalla saatiin taas Mahi mahi, tällä kertaa n kiloinen. Pisti sekin hanttiin kunnolla. Siitä tehtiin graavikalaa aamupalalle.
Olimme perillä Rodney bayssä, Saint Lucialla klo 17. Vastassa oli erittäin ystävällinen mies joka auttoi oikealla paikalle. Edellisestä satamasta on kaksi kuukautta, samoin oikeasta suihkusta. Lämmintä vettä tuli yhtenä päivänä naisten suihkusta, oli suorastaan ylellistä. Omassa veneessä suihkun saa joka toinen päivä n kolme litraa. Vene sähköistettiin pitkästä aikaa.
Täälläkin on hengellinen radiokanava. Ns. Normaaleilla kanavilla tulee uutisten yhteydessä kaikki saaren rikokset tiedoksi yms, samoin kuolleet ja heidän sukulaisuus suhteet ja hautajaispäivät. Suoraa puhetta pienessä maassa jossa rikokset ovat arkipäivää. Halusimme turvallisimme vesille kohti Martiniqueta, Ranskan saarta.
Aika kului veneen parissa. Ensimmäisenä työpäivänä vene pestiin, toisena puhdistettiin ja kolmantena vahattiin. Laiturilla käveli edestakaisin vapaaehtoisia töihin maksua vastaan. Jokainen oli omien sanojensa mukaan paras kiillottaja. Kun ei ostettu keltäkään mitään ja työt edistyivät, keskustelut laiturilla harvenivat. Kun vene oli kiiltävä kolme heppua kävi kehumassa työn jälkeä. Uusi lippukin pääsi tankoon.
Ehdittiin iltapäivällä ajella kumiveneellä rantoja katselemassa.
Talot olivat upeita rannan tuntumassa, mutta mitään muuta ei ollutkaan katsottavaa.
Uimassa käytiin hotellin rannalla, vaikka vartija sanoikin ei saa...kaikki rannat ovat julkisia eikä hotelli saa rajoittaa niillä kulkemista. Hotelllin rannan suihkussa käytiin salaa...
Sushi aterialla pitkästä aikaa, nam
05.02.2015 Kapteeninpalsta (kapulla on asiaa)
Saint. Lucialle saapuminen oli taas yhtä lentoa...Vene kulkee (Chiara) ku suoraan talvitelakalta ilman roinaa...Meillä siis painoa tuplasti normi sesonkiin nähden.
Joo St. Lucialle saapuminen oli suurta odotusta, ARC landaaa aina tänne, joten ajateltiin että jotain suurta ja ihmeellistä tiedossa? No marina iso ja kaikki toimii..Outoa tulla maihin 2:den kuukauden kellumisen jälkeen? Akut diggaa, töpseli seinään ja amppeerimittari pyörii...Jees 14volttia: ihanaa sano Varta-akusto. Akut ja jääkaappi 220 Virroilta siis.
Laiturialue, kuin pieni kaupunki ravintoloineen ja muine palveluineen..Erikoiskauppoineen ym. ym. Mutta kaupunkia (kylää tai jotain etsiessämme) ei juuri mitään siis ole! Köyhyyttä maleksijoita, kaikki tummia . Ei siis turisteja satamaportin ulkopuolella? No hyvä niin siis..voidaan lähteä ajoissa...
Joo Lucialla riitti 4 päivää saatiin vene pestyä ja kiillotettua, akut ladattua, suihkussa oli myös kiva käydä pitkästä aikaa...Tosiasiassa pesu meressä ja takalaitasuihkulla, merivesi iholta pois, toimii tosihyvin..Vettä menee parilitraa pesuakohden, riittää kuukaudeksi tiskaamisen ja pideesuihkuttamiseen kahden hengen (2) miehistöltä.
Uloskirjautumisen Lucialta jännittävää, tiukka virkaintotäti, ikää n. 35-40 vuotias, meidän edestä raakaa ekana vanhentuneenpassin omaavan naisen, ei leimaa: päivän pari yli 3 kk. Vanhentuvalle passille. Seuraavalla naisella oli 3 lasta, kirjoitettu samaan passiin lasten nimet siis: Kaikilla lapsilla oli eri isä ja sukunimi myös siis! Muija (virkailija siia) kovaan ääneen kysyy et miks eri isät??
Tällä kertaa me selvittiin, jopa ilman pakollista terveystarkastusta, jatkamaan matkaa, Huh huh...kyl nää kehitysmaat: on sit mielenkiintoisia kohteita. Sataman ulkopuolella, aidan vieressä 100 metriä portista oli joku kuollut ( liikenneonnettomuudessa tai muutenvaan tapettu siihen). Paljon kukkia ja muistoairueita...
No niin matka jatkuu kohti Ranskaa.....Martiniqueta siitä lisää myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti