Matkavene

Matkavene
s/y Chiara

torstai 1. tammikuuta 2015

Merellä

Kauas on pitkä matka. Lähdimme lauantaina itsenäisyyspäivänä klo 13.10. Jo parin tunnin ajon jälkeen Jari huolestui peräsimen lukituksesta. Lukitusmutteri ei pysynyt paikoillaan. Mietittiin pitäisikö kääntyä takaisin? Se ei innostanut koska olihan nyt lähdetty vihdoinkin matkaan.  Tuuli koveni jälleen ja saaren eteläpuolella oli jo 15 m/s. Aallot tulivat takaa. La Palman eteläkärki yritettiin ajaa mahdollisimman kaukaa jotta saaren suoja ei osuisi meihin. Tuuli muuttui vastaiseksi pariksi tunniksi ja ajettiin koneella hiljaa eteenpäin. Yöllä saaren suoja loppui ja tuttu NE tuuli jatkui. Ajoimme vuorotellen ja aamuyön tunteina uskalsimme nukkua puolen tunnin unia.laivoja ei näkynyt lähettyvillä. Toisena yönä oli rankin keli, autopilotti huusi tuskasta. Oli pakko ajaa itse tuulen ollessa 15-18. Kolmantena yönä oli tuuli noin 10m/s ja pilotti jaksoi ajaa. 
Kova tuuli kesti viisi päivää ja olimme hajota palasiksi henkisesti. Yöllä on inhottava ajaa, aaltoja ei näe eikä niitä pysty väistämään. Sade tuli niskaan silloin tällöin ja aalto toisena. Kaksi päivää kun oli ajettu huomattiin vettä tulevan lattiaan. Vannasputki vuosi vettä. Pienestä pilssistä otimme parin tunnin välein 10 litraa vettä sienellä. Jari laittoi vuotokohtaa Britalta ostamaa "muovailuvahaa" joka on tarkoitettu vuotoihin. 3 päivää myöhemmin vettä ei enää paljoa, keli myös helpottui silloin.
Toisena päivänä mietimme mitä tehdä. Takaisin ei päässyt, vastatuuli. Kap Verden saaret olivat lähimpänä missä nostaa vene ylös. Meillä ei ole karttaa niille saarille. Emme ostaneet koska emme kuvitellut sinne menoa. 50€ hinnalla olisi saanut rauhaa ja kartan. Soitimme Johnille josko hän selvittäisi missä saarella on nostomahdollisuus. Ja koordinaatit jotta päästään oikeaan paikkaan. 
Sitten tuuli taas kääntyi SE esti Verdelle menon. Oli pakko tehdä päätös josta emme olleet varmoja. Jatketaan Karibialle päin. Vettä poistettiin lattiasta säännöllisesti ja peräsimen lukitusmutteria seurattiin. Lukitusmutteri päätti löytää oikean paikan yhtenä päivänä eikä liikkunut siitä enää. Ilma lämpeni ja nukuimme yöt paremmin. Epätoivo ja väsymys väistyivät kun aurinko alkoi pilkahdella pilvien välistä.
Maksimi tuulet oli 22m/s, silloin ajettiin keulapurjeella joka oli auki metrin, vauhti 7 solmua.




Ilman lämmetessä ja maalien kertyessä alkoi tuntua että matka etenee. Päivien kohokohta on ollut teiltä tulleet viestit. Säätiedoituksia, tsemppi viestejä, kannustusta ja uutisia. Hauskimmat kannustuksen ja elämän ohjeet tulivat Kailta 😂. 
Puhtaan veden riittäminen oli valmiiksi stressiä aiheuttanut asia. Kaikki vesi käytetään kahteen kertaan. Hanaa ei voi aukaista ilman, että astia on alla. Joka toinen päivä tiskaaminen. N 8 litraa vettä. Tupla annos fairyä korvaa veden määrän. Peseytyminen 2 krs viikossa. Merestä pesuvesi ja takasuihkulla nopea huuhtelu 10 sek. Ruoan valmistukseen vesi otetaan vesikanistereista joita ostimme 25 kpl a 8 l. Harmi on ollut, että salaatti meni pilalle kahdessa päivässä vaikka se oli jääkaapissa viileä hyllyllä. Kurkut kestivät melkein 3 viikkoa, silti 2 piti heittää pois. Viimeisistä hyvistä tuli mummonkurkkuja. Yllättävän paljon sitrushedelmät pilaantuivat, mutta osa kestää hyvin. Omenat ja paprika kestävät hyvin. Osa tomaateista mätänivät ja osa voi hyvin. Suurin yllätys oli, etää porkkanat mätänivät kaikki alle viikossa. Sipulit ja perunat voivat hyvin. Miten sitä olisi osannut ostaa säilyviä vihanneksia? Ja oikean määrän? Ostimme ensimmäiseksi viikoksi tuorelihaa, loppu aika  se tulee purkeista ja merestä.  



Kelin ollessa helppo, alle 10 tuulet, aika kuluu perinteissä askareissa. Otetaanpa esimerkiksi tämä päivä. Heräsin klo 8. Huomattiin, että tuuli oli voimistunut. Kone käyntiin ja laskettiin Isopurjeen alas. Keulapurje avattiin. Isolla vene kulki 3-4 knotsia ja keulapurjeella 4-5, silloin kun tuulta on tarpeeksi. Seuraavaksi tein sämpylätaikinan ja leivoin sämpylät kohoamaan pellille. Söin mysliä. Kirjoitin 130 merkkiä blogiin satelliittipuhelimella. Samalla klo oli 10 (utc 12) tuli neljä viestiä. Puhelin soi, Pekka soitti. Puhelu kesti 21 min, toivottavasti se ei aiheuta konkurssia. Pekka on ollut samalla kierroksella n 13 vuotta sitten. Hän osaa katsoa säätiedot ja lähettää meille tiedon jos poikkeuksia on tulossa.tein hedelmäsalaatin: appelsiini, omena ja tölkistä mandariinia ja persikkaa. Laitoin sämpylät uuniin ja aamupala syötiin klo 11. Vuorokauden kuljettu matka kirjataan ylös klo 11, matkaa oli kertynyt vain 79 mailia 24 tunnin aikana. Tiskasin tiskit ja Jari kuivasi ne. Pyyhin samalla pöydät ja pesin samalla pari ikkunaa. Oliko joulusiivous nyt tehty? Kirjoitan vähän, pelaan spider pasianssin.Luen kirjaa. Aloitin sen eilen.  Alkaa nukuttamaan ja torjun n puoli tuntia. Tänään päätin, että en aja. Eilen aurinkoa tarttui vähän liikaakin. 700 mailia jäljellä, otettiin skybit. Uistin veteen, pitää saada joulukala. Koukkuun ei tarttunut kalaa, mutta räikkä huusi monta kertaa. Meressä kelluu paljon merivuokkoa tms kasvia. Sitä on ollut potkurissa ja nyt siis uistimessa. Alkoi olla nälkä ja otettiin aperitiivi gin bitterillä. Katseltiin merta ja valkoista lintua joka kierteli uistimen ympärillä. Kun se alkoi kalastussyöksyyn otettiin uistin pois merestä. Outo lintu. Valkoinen kuin Tiira mutta pyrstön tilalla on "pötkö" jota ennen on musta rengas. Näin myös toisen linnun mustan kuin pääskysen. Viiden aikoihin Syötiin tortilloja joissa täytteenä Cornbeef beef maustettuna tacomausteella, papuja ja tomaattimurskaa. Paistettua paprikaa ja sipulia. Juustoa ja smetanaa. On tosi hyvää. Ruoan jälkeen jälleen ihmeteltiin hidasta kulkuvauhtiamme 2,8-3,5 solmua. Hidas vauhti ahdisti. Se tarkoittaa, että emme ehdi edes uudeksi vuodeksi perille. Suunnittelimme jouluaaton juhla-ateriaa. Katsoimme elokuvan. Sen aikana kone oli käynnissä ja latasi akkuja. Kello 21.30 nukkumaan. Heräsin klo 23.30, 01 ja 2.30. Silloin tarkistetaan onko purjeet hyvin, tuleeko vielä samasta suunnasta jne. Jari päivystää klo 3 jälkeen. Koneen hän laittoi käymään klo 5. Kone kävi n 1,5 tuntia. Heräsin klo 8, oli jouluaatto. Siirsimme kelloa tunnin taaksepäin seuraavalle aikavyöhykkeelle Belem, Brasilia aikaan.




Tavallaan merellä olessa on aikaa ja on tylsää. Sinun on pakko kehittää itsellesi tekeminen vähistä vaihtoehdoista. Auringossa  2 h tähystystä tai kalojen/lintujen bongauksia, kirjaa 2h, ruoanlaittoon 2 h, siistiminen/järjestely1 h, elokuva 2 h, nukkuminen josta puolet ajasta päivystystä 10 h, pelaaminen/kirjoittaminen 2 h ja mitä vielä? Miettiminen mitä muut tekevät, muisteleminen, tulevaisuuden suunnittelu, haaveilu. Osaankohan tehdä enää töitä? Miltä tuntuu laittaa mustat vaatteet jälleen päälle? Mitähän opin tästä vuodesta? Näkyykö se jotenkin minusta? Kotona pitää vaihtaa järjestystä, pitää hankkia parvekkeelle uusi pienempi pöytä... Ajatukset poukkoilevat holtittomasti. Läheisiä ja ystäviä on suuri ikävä. Ikäviä asioita ei saa miettiä eikä katsoa kauhuelokuvia jotka aiheuttavat painajaisen. Ei-saatavana ärsyyntyä asioista joihin et voi vaikuttaa, kuten tuulen nopeus. Haluaisin olla jo perillä.  Samalla alkaa kauhistuttaa takaisin meno matka. Yhtä pitkä aika uudestaan. Se onneksi jakautuu osiin. Bermudalle 800 mailia, Azoreille 1800 mailia ja englantiin 1000 mailia. Ja vielä kotiin n 1000 mailia. Kotona pitäisi olla 15.7.15 muistaakseni. En kyllä en muista sitäkään.
Tänään joulupäivänä itävaltalainen purjevene kutsui meitä aamulla, oli jo näköyhteys. Oli kiva puhua ja vaihtaa kokemuksia. Me ollaan oltu matkalla 19 päivää ja he 17. Epäreilua!

Vihdoin takana vuorokausi jolloin tuuli koko ajan. Etenimme 98 mailia. Yöllä tuuli muutti suuntaa vähän väliä idän ja pohjoisen välillä. Nyt on lauantai 27.12. Tilasimme jo viikko sitten lisäsaldoa satelliittipuhelimeen mutta ei ole tullut vielä. Nyt saldo vain 8,26 yksikköä. Jouluna törsättiin soittoihin 100 yksikköä. Satelliittipuhelimeen on mukava saada viestejä. On kiva että meitä muistetaan sieltä kaukaa. Kiitos Petteri, Veijo, Sauli ja Ansku, Savolaiset, Pekka, John ja Brita, Marita, Jukka ja Eeva, Vellu, Riitta ja Fabio, Kalevi ja Anneli, Ninni, Ville ja Make, Jaakko, Zippolino, Kai A, Maiju ja Juha, Manta, Antero ja Maija, Erkki, Anu ja Masa, Jari H. 

Jos olisi tiennyt mitä tämä ylitys on? Ei mitään järkeä. Olisi kannattanut mennä omalla veneellä Azoreille ja lentää sieltä Karibialle, vuokrata vene ja lentää takaisin toukokuussa. Myöhäistä se nyt on. Pitkässä matkassa hygienian vähyys ällöttää. Vettä ei voi käyttää kuin pakolliseen. Ylpeä saa olla itsestään kuinka hyvin se on riittänyt. Nyt ollaan oltu matkalla kolme viikkoa ja noin puoli tankkia vettä on mennyt pesuihin, eli 150 litraa yhteensä, n 7 litraa/päivä. Juomavettä on mennyt n neljä litraa/päivä.
Yöllä päivystys herätyksen yhteydessä kävin wc:ssä. Ikkuna oli auki. Ei ollut kauaa. Kuulin ja haistoin lentokalan mätkähtävän kannelle ikkunan viereen. Aamulla kaksi kalaa makasi hengettömänä siellä. Olisin kyllä saanut hysteerisen kohtauksen jos se olisi tipahtanut niskaan.



Viime yönä autopilotin hajottua ajettiin sitten ihan itse. Otettiin 1,5 h ajovuorot. Voi kuinka sitä väsyttääkään kun on pimeää. Kellon aika ei etene eikä meinaa nähdä mitään. Parhaiten vuorosta selviää eväillä. Klo 3, tein 3 ryvita näkkäriä juustolla. Osahan tietysti lensi ennen kuin pääsin edes ajo asentoon. Löytyi myöhemmin penkiltä. Lentokala törmäsi rintaani, voi hirveätä kun säikähdin. Kala oli vielä suuri vonkale. Kalan haju, sätkintä = ällöttävää, ei nukuttanut enää. Kuu on esillä vain klo 19.30- 03. Kello kolmen jälkeen on piiiiiitttkkkääää aika auringon nousuun. 
Matkan vähetessä alkaa jo haaveilemaan tulevasta. Tiedän jo nyt, että samanlaista kokemusta en enää tarvitse. Toki kotiin päin pitää vielä mennä. Viikko merellä on vielä ihan ok, ei enempää enää tulevaisuudessa, kiitos.
Kolmen tunnin yö/päivä unen jälkeen tuntuu yllättävän pirteältä. Johtuu varmaankin maalista joka häämöttää enää 80 mailin ( 150 km) päässä. Huomenna vuosi vaihtuu täällä 6 tuntia myöhemmin kuin siellä koti Suomessa. Pääsemme ensimmäisiin Caribialaisiin sisäänkirjautumisiin vaikka olemme ankkurissa merellä. Mielenkiintoista. Päätimme kutsua coast quardia 10 mailia ennen rantaa. Katsotaan millaiset ohjeet tulee.

Veneessä matkaaminen on ainaista keikutusta. Mikään ei pysy missään ilman kiinnitystä. Ruokaa tehdessä jalat hajalleen n 1 m, toinen käsi kiinni jostain ja toisella sitten tehdään hommat. 
Aallot tulevat pääsääntöisesti tuulen suunnasta. Mutta viikon vanhasta tuulen suunnasta tulee myös aaltoja ja jos tuuli on vaihtanut suuntaa usein on aaltoja joka suunnasta.
Viime yönä ajoimme tunnin vuoroilla ja kun kuu hävisi taivaalta klo 3 otimme purjeet pois ja olimme tuuliajolla neljä tuntia kunnes aurinko tuli esiin. Sinä aikana kuljimme virran mukana 5 mailia ja oikeaan suuntaan. Aallokko oli isohkoa, vene kääntyy kylki edelle aaltoon. Merta lensi välillä yli kannen. Hyvin nukutti. Aamulla matkaa oli enää 35 mailia. Epätodellista, ollaanko me kohta perillä?
Tässä viimeiset sanat mereltä, matkaa on 18 mailia jäljellä ja ranta näkyy hyvin. Saari on matala. Pilviä on saaren yllä. Radio kuuluu hyvin. Monta radio kanavaa 😃. Spotifyn offline kuuntelu aika on päättynyt samoin puhelimen mix radio. On ollut hiljaista muutama päivä. Radiokanava mainostaa monta kertaa tunnissa: Don't drink and drive. Taitaa olla ongelma saarella. 
Mitä teen ensiksi rannassa? Kaivan varpaat hiekkaan 😊. Haluan syödä salaattia ja juoda rommipohjaisen juoman.





22.12.2014
Avasimme uuden osion blogiimme, nimeltään Kapteeninpalsta. 
ts. Kapulla on asiaa! Siis alkumatkan vastoinkäymisistä, henkisesti selvinneinä, olemme jo nauttineet matkasta niinkuin olimme suunnitelleetkin jo 5 edeltävää vuotta.  Tämä osuus Canariansaaret-Barbados tuntui kaikkein haastavavimmalta. Tätä stooria kirjoittaessani nyt, on matkaa jäljellä n. 800 merimailia. 16 vuorokausi alkoi tänään ja keli kevyttä. Eilen väistimme uhkaavaa blägää, jonka piti olla n.16asteen N yläpuolella. Kierto kannatti ja aamupäivällä otimme uuden kurssiin kohti Barbadossia. Nyt 227astetta joka jää parikymmentä astetta alle maalin, mutta matkaa siis vielä riittää! Yöksi otamme taas yhdenpurjeen halssiin ja ajamme suoraan kohteeseen. Nyt näyttää siltä että matkamme kestää n. 23-24 vuorokautta, aloitimme erittäin varovasti pienillä purjeilla matkan, peräsin vuodon takia. Kalastus purjehtiessa on tosi jännittävää, en ole varsinaisesti mikään fisudiggari mutta adrenaali nousee veressä kun kelanjarru rääkäisee! Mahi Mahi on siis Dorada tai kultamakrilli. Panee pirusti hanttiin ja on haastavaa saada vauhdissa olevaan veneeseen se kyytiin. Noin 2kiloinen siis saatiin ja paistettuna graavattuna ja vielä piirakkaan leivottuna siis syötiin sitä. Kalastuskielto s/y Chiaralla päättyy huomenna aatonaattona. (Edelliset kalat syötävä ennenkuin uutta veneeseen). Päivät kuluu nopeasti tekemistä riittää ja aurinkokin rupes sitten paistaan ja lämpötila 29-30, asteen vuorokaudessa nousee kohdesaaren lähestyessä. Cornbeef on taivaallinen lahja pitkänmatkan veneilijälle! Chilillä ja muilla tulisilla ja voimakkailla mausteilla saa ominaismaun (Cb) poistettua jonka jälkeen voi käyttää mm. Kuin jauhelihaa (herefordhärkää) ei siis mitään nötköttiä! Ruokien ja leivonnaisten teko veneessä kohokohtia myös mikäli sää sallii. Yöt ollaan nukuttu, pilotti ajaa, tähystys turhaa, ketään ei missään...Lataukseen kuluu yllättävän paljon dieseliä 5 tuntia päivässä saa ladata. 16 kertaa 5 tuntia nyt jo 80 tuntia latausta takana, jääkaappi suljetaan mutamankerran vuorokaudessa 3 tunniksi kerrallaan. Puolitankkia mennyt dieseliä ja 80 varalla, riittää siis hyvin! (Pelotti alussa polttoaineen riittävyys) plägässä oltava tuuliajolla ja odotettava blosista, vasta kerran osunut rasvatyynimeri yöksi kohdallemme. 





23.12.2014 Kapteeninpalsta (kapulla on asiaa)
18 vuorokausi täynnä n.2000 merimailia takana. Saatiin vaihteeksi taas tuulta, joten matka jatkuu taas vauhdikkaasti keinuen, 5-6 solmua tuuli idästä 8-10 m/s. Takatuuli genualla pelkästään vie suoraan kohti Barbadosta. Säätietojen mukaan matalapaineen rajalla mennään suunnalla 266 astetta. 
Kalastus alkoi heti aamusta jotta joulukalat  vielä ehtii valmistaa😃
Tuoreet sämpylät saatiin uunista aamiaispöytään, kiitokset kokille! 
Autopilotin työyksikkkö vaihdettiin viimeviikollla ja hihna kiristettiin ekakerran jo eilen, nähtäväksi jää sen kesto? onneksi alkuperäinen yksikkö oon myös huollettu ja odottaa vuoroansa.
Joulukiireet painaa päälle ja siivottavaa  kokkausta kattamista koristelua ja suihkuunkin vielä kerättävä ennenkuin pukki ja mahdolliset yllärivieraat saapuvat? 
Tänään on ruokana tortilla ala Cornbeef maustettu tulisella tacomausteseoksella sipulilla ja valkosipulilla myös. Huominen joulupöytämenuu selviää huomenna.



24.12.2014 Kapteeninpalsta (Kapulla on asiaa)
No niin on siis jouluaatto. Olen ottanut plogin haltuun, tilapäisesti tosin vain. Tänään soiteltiin jo sukulaiset läpi (äidit isät skidit) toivotettiin hyvät joulut ja silleen. Joulukalat syödään tänäkin jouluna säilykepurkeista, ehkä hyvä niin?? Herkkuja pöydässä muutenkin: Poroa, lohipateeta josta tehdään siis: Palttoonnappi johon lohipateeta, hakattua sipulia ja smetanaa (venäläistä). Muikkuja mausteliemessä, ei tietoa mitä löytyy purkista? Mutta Suomesta kuitenkin🎌 pääruokana kinkkupateeta Poropateen kaa...ja puolukkahyytelöä lapinmalliin, lisänä myös paprikapuriste tölkistä.Tomaattia, feta juustoa Kanarian pikku perunoita (kuin suomalaiset kevät perunat) Kaaliraaste tuoreesta kaalista.Jälkkärinä suklaamoussea ala Kapt. Morgan rommilla maustettuna. Tapas ilmakuivattua kinkkua unohtamatta... Ja drinkkiä riittää ruokaa tehdessä, enää ei harmita et matka kestää, nyt tätä kirjoittaessa spiidikin taas kohdallaan 4-6 knotsia. Kenkäheinää meri täynnä, samaa paskaa ku Itämerellä (sinileväkukintoja) tätä riittää siis täällä, levämattoja keskellä Atlanttia 7 kilometriä vodaa alla, ja kukkalauttoja niin paljon että kalastus ei onnistu! Vähän erilainen joulu siis täällä? Pikku paatti se vaan kulkee eikä enään vuodakkaan pahemmin😊 



25.12.2014 Kapteeninpalsta
No niin sitten jouluaatosta selvisimme mekin hengissä. Kova oli ahtaaminen herkkupöydässä, vaikka säilykevoittoista mättöä olikin tarjolla, hyvää siis silti. Parasta ehkä oli lohipatee, hakattu tuoresipuli ja 
smetana ja Ruisnapin päälle kasattuna. Tuli ihan mätileivät mieleen! Joulu on parasta (ainakin Atlanttilla).
Paluu arkeen oli edessä: Yöllä alkoi autopilotti taas rääkymään ja vuoronperään luistamaan...Aamulla taas kiristettiin hihnaa ja taas toimii...Taitaa olla kovilla jo 3kiristys tällä matkalla, yli 2100 mailia lähes tauotta päällä, parhaimmillaan 18 metriä takatuulta ja 4-6 metrisessä aalloissa yöt yksinänsä. 
Aamulla oli hiljaista, kunnes vhf: piippasi ensin ja ilmoitti että eksynyt oon...position,ais spiidi ja suunta kaikki hukassa? Buuttaus kaikessa aina ekana ja taas toimii. Hetkenpäästä kuuluu kutsu: sailboat klock 7.00 can you here me? Itävaltalainen 34 Jalkainen purjevene siis meidän perässä Teneriffalta asti. Ja saint Lucialle menossa! Meitä paripäivää nopeampi ilman myötätuulipurjetta. (Meilläkään ei ole). Kivat läpät heitettiin ja ne otti halssin ylös Bermudan suuntaan ja me Brasiliaan päin. Matka jatkuu ja tätä palstaa kirjoittaessani on meillä matkaa vielä n.560mailia. Nyt kulkee kivasti 5-6 knotsia 120-150 tuulikulmalla. Nyt näyttää että nippa nappa uudeksivuodeksi ehditään perille? Pilssi pysynyt kuivana koska meno tasaista eikä vannasputken liitos käy vedenpinnan alla! nyt halssin vaihto.....



26.12.2014 Kapteenipalsta
Tapaninpäiväntanssit Suomessa tänään ja ilot irti! Meillä täällä paatissa eri meininki, eilen illalla alkoi taas plägä ja Keulapurje puomille. Koko yö meteliä purje hakkaa, plogi paukkuu ( heittoplogi pitää virittää kaidetolpan ulkopuolelle, ettei skuutti knyfnäänny piloille.) Aamulla huonosti nukutun yön jälkeen, myös autopilotti meni sitten vaihtoon....HEI Nyt TUULEE jeeees! Joo jalustettiin Isopurje kokonaisena ja genua tietty kokonaisena ylös, tuuli Pohjoisesta n.6-8 metriä, jippii nyt kulkee. Ja suoraan maaliin taas, nyt kirjoittaessa alle 500 mailia (merimailia) jäljellä enään😃
Koko päivän kulkenut hyvin 4-6 knotsia suunnassa 270. 
Autopilotin työyksikkkö vaihdettiin siis taas vauhdissa, hätäpinna kehiin ja Nina puikkoihin, pinnahommat ei suju ku aina ruorilla ajettu! Vene meni piihin, mut ei haittaa käy se niinkin🎉
Joo ruori irti siis vauhdissa ja yksikön purku ulkona. ( ruori ei mahdu aukosta veneen sisälle) yksikön vaihto, ruori paikalleen ja matka jatkuu...Edellinen yksikkö oli hajonnut hihnan kiristimen kohdalta (hitsattu mutterin kanta irronnut ja syötti kiristinrullaa vinoon...Araldiittiliimaa ja hihnan esisäätö tehty. Taas yksikkö valmiina vaihtoon. Alkuperäinen huollettu uusitulla hihnalla toimii HIENOSTI. Lue: äänettömästi.
Matka siis jatkuu, plägien ja myötätuulipurjeen puuttuminen on hidastanut matkaa huomattavasti. Nyt on siis tultu jo 20 vuorokautta ja melkein 500 mailia vielä edessä. Onneks juomaa ja ruokaa riittää. Atlantti on iso ja Chiara pieni. 
Tänään syödään uunimakkaraa ja paistettuja valkosipuliperunoita satumaisen kauniissa säässä taas😘
Kokki myös kaunistuu päivä päivältä, ja safkat myös paranee matkan edistyessä. AI niin ja ne kalat: Nyt on tilanne se että Atlanttilla kalastus lähes mahdotonta? Kenkäheinää koko meri täynnä, kukkivaa levää ja menossa länteenpäin. Viisikilometriä vettä alla, ei tietoo mistä levät kotoisin? 
Nyt syömään  punaviiniä ensin (halpaa).



27.12.2014 Kapteeninpalsta
Tänään on taas uusipäivä ja vene kulkee Sikssakkia halssia vaihtaen, tuulen ollessa idän ja pohjoisen välillä. Nyt on kello 16.30 Keskiatlanttinaikaa. Suuntana 270 joka vie st. Lucialle suoraan n. 5:den knotsin vauhdilla. Eilen vaihdettu autopilotin työyksikkkö on pelannut loistavasti. (Ranta Jartsan huoltama pilotti toimii siis)?  Matkaa on tätä kirjoittaessa jäljellä n.400 mailia, matka kestää nyt koska joutuu sikssakkaamaan koko ajan. Luvassa vauhdikkaampaa keliä. (Säämies lupasi jopa 17 metrin puskia ma-ti yölle! Saa nähdä miten käy?
Laiva nähtiin AIS:ilta tänään, menossa Baltimoreen. Eilen illalla myös laiva bongattiin...nimeltään Tonic.
Tänään tankattiin 60 litraa kanistereista päätankkiin, 1kanisteri 20 litraa jäi vielä varalle.
Ruokana tänään spagetti- polognese tölkistä. ( ei Cornbeef). 
Taas käyty suihkussa ja olot raikkaita, meillä keskiviikkona ja lauantaina pesupäivät näin matkalla siis😁
Matka on siis pitkä varsinkin jos tuulet leutoja ja täysin takaa! Uudenvuodenaattona mahikset vielä olla perillä. Kapteeninpalstalla Kapu kirjoittaa koska ei ole parempaakaan tekemistä? Mutta pointti on siis että ei lueta jonkun muun tekemää tekstiä ja kopioida sitä blogiin. Kaikki mitä Kapu skrivaa on hanurituntumalta kirjoitettua ja siis livenä! Ei jälkikäteen väkisin väännettyä shittiä. Se jaksaako joku tätä lukea on taas toinen juttu😍




28.12.2014 Kapteeninpalsta
Tänään kirjoitan matkan tilasta nyt: kello on nyt 12.20 Keskiatlanttinaikaa. Sää aurinkoinen ja tuulee idän ja pohjoisen välistä 6-9 metriä sekunnissa. Suuntana nyt 210 ja halssin vaihto vielä tänään edessä? Nyt kova miettiminen miten edetään, koska tuulee jo reilummin, joten vauhtia saadaan kyllä vielä ennenkuin perille päästään. ( Kumpi halssi? Yhdellä vai kahdella purjeella? Kuinka pitkillä halsseilla)? Vauhtia ollut aamupäivällä kolmesta kuuteen solmua. 
Aloitin tänään lukemisen ja heti jäin koukkuun jenkkidekkariin nimeltä: Runoilija (Michael Connelly) 😃
Päivän hommiin kuuluu tänään jääkaapin tyhjennys kondenssivedestä ja jäätyneistä sotkuista...Pyörre käy jääboksissa jotain ottaa jotain laittaa, kaikki sekaisin heti, no kaikki tietää jolla vene ja Atlantilla 6 metrin aalloissa....
Menu tänään: Tonnikala pizzaa chilimaustetulla tunalla, tomaattikastikkeessa valkosipulilla tietty.. Itsetehdyllä pizzapohjalla leivottuna... Punaviiniä menee kokilla uunia lämmittäessä😉
Matkaa vielä jäljellä 320 mailia, pitkälle on pitkä matka varsinkin kun suoraan ei pääse, ja tuulet heikkoja iso aalto painaa paineen pois purjeista kun ollaan aallon pohjalla. Onneksi ei kiirettä eikä hätää, diesel riittää latauksiin vielä viikonpäivät ja 20litraa vielä varalla. Uudenvuodenaattona mahdollisesti ollaan perillä, mikäli sääennusteet kovenevata kelistä pitävät kutinsa? Silloin päästään taas aika suoraan etupurjeella surffaten jättiaalloilla....Caribiansaarilla on aina länsipuolella tyyntä ja eteneminen moottorilla. Baaribisse tuopista maistuisi varmaan jo? Ei montaa enään veneessäkään! 




29.12.2014 Kapteeninpalsta 
Tänään kello 15.00 Keskiatllanttinaikaa tuulee idästä ( ylläri!) 8-10ms. Suuntana meillä nyt 240 astetta ja keulapurjeella ( genua) mennään siis pelkästään. Yhdenpurjeen taktiikka otettiin taas käyttöön, koska kiertoajelut lyhenevät selvästi. Nyt on matkaa Barbadokselle 220 merimailia, ja halssin vaihto ennen yötä vielä edessä. Toiveena: jos tuuli samanlaisena niin päästä taas aikalailla suoraan saarta kohti. Plotterin näytöltä otetaan kuvakaappaus ajetusta reitistä, jolta nähdään miten paljon ollaan jouduttu halssaamaan tällä matkalla! Nyt siis tuulee kunnolla ja vene kulkee yhdelläkin purjeella, tosin vain 5 ja 6 knotsin spiidillä mutta suoraan ei kulmia!, aalto suoraan takaa ja antaa myös surffia samalla...Autopilotti ajaa nyt koko ajan yötäpäivää...
Tänään tuli tankkeri vastaan ja saatiin AIS myös testattua samalla, huilitauolla ku ei kohteita, herjaa AIS ei käytössä, mut nopeasti siis heräsi.
Nyt taas siima kireellä ja itsetehty Calamari uistin (punapinkki isolla painolla laakereilla ja vaijeritampilla) varustettuna, välillä taukoja merilevissä, varsinkin kova tuuli hajottaa niitä. 
Bisset vähissä ja terassit jo mielessä. Vielä täällä kuitenkin menee tovi jos toinenkin? 
Jos fisu ei iske, niin lihapullat muusilla tänään ruokana ( purkkikamaa) ei CB.
Säämiehemme lähetti tänään vikat sääfaksit ja vauhtia riittää loppuun asti ENE 15-25knotsia. KiITOKSET Johnille ja muillekkin. 


30.12. Klo 19.39 Kapteenin palsta
Suunta 236. Positio 17.26.586 N 058. 23.277W vauhti 5,7 kn. Tuuli takaa, 10 m/s Idästä, lähes täydellistä. 
Kapteenia vituttaa! Molemmat autopilotin työyksiköt on hajalla. Toisesta meni moottori, toisesta vaihteisto, vaihdettu kerran aiemmin. Lisäksi sähkövikaa ilmassa, appeerit ei riitä liian ohuilla johdoilla. Mahdollista liitosten löystymistä 😂. 
80 mailia Barbadokselle Xx pääkaupunkiin. Ollaan huomenna puolen päivän aikaan perillä, uuden vuoden aattona, henkisesti ehjinä. Tänään bongattiin taas uusi purjevene, 43 jalkainen, menossa Grenadaan, Yarona nimeltään. Nina vastasi kutsuun vhf:llä. Barbados on jo nähty sanoi aluksen kapteeni. Meillä meno jatkuu Atlannilla, nyt ajetaan ihan itse. Tänään oli ruokana toissapäivänä tehty pizza, hyvää oli. Diesel riittää, tankki täynnä, toisin kuin Yaronassa, jossa diesel on vähissä. Meillä nyt 10 mailin näytöllä plotterissa Barbados näkyy selvästi. Lähtiessä oli 1000 mailin näyttö. Parasta ylityksessä on ollut rakas vaimoni Nina. T. Kapu ( huomaatko, että teksti on saneltu?)

Perillä Barbadoksella olimme klo 13.30 paikallista aikaa. 



3 kommenttia:

  1. Hurjat onnentoivotukset haleineen t:Savolaiset!! Teillä on ollu hurja reissu yli Atlannin, me kyllä tiedetään koska ollaanhan me kuiteski kerran käyty Tallinnassa Norpalla!! Hyvää alkanutta vuotta 2015 sinne, skypeä peliin heti ku ehitte...

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Onneksi olkoon suoritetusta ylityksestä! Kaikkiin seikkailuihin kuuluu haasteita ja hyvinhän olette niistä selvinneet. Nyt sitten nauttimaan Caribian mahdollistamista nautinnoista. Täällä sataa vettä ja W19m/s...

    T. Make s/y Olivia Crew

    VastaaPoista