Matkavene

Matkavene
s/y Chiara

perjantai 9. tammikuuta 2015

Carriacou Grenadiinit, Grenada

Barbados, Carlislie bay tuli nähtyä viidessä päivässä. Omaa laiskuuttamme emme nähneet saarta sen enempää. Barbadoslaiset ovat ystävällisiä, tuttavallisia ja auttavaisia. Kantisbaarin henkilökunta opittiin tuntemaan, samoin muutama taksinkuljettaja. Veneilijät pysyttelivät omissa oloissaan eikä kukaan jutellut mitään baarissa muille. Rannan baarit olivat enemmän tai vähemmän risteilymatkustajille ja hotellien asukkaille. Boatyard rantabaarissa oli 20 usd vähimmäisostopakko ja olisi pitänyt olla ranneke.
Uloskirjaus maasta pois oli taas sähläystä meidän osalta. Menimme sataman ostoskadun kautta. Siellä oli pari kauppaa auki. Ostimme kivat mukit. Verot piti maksaa ensin, paikka oli pukuhuoneen yläkerrassa ja taukohuoneen vieressä. 100 Barbados dollaria oli verojen määrä ja meillä oli vain 62.  Takaisin kauppaan, maksutavan vaihto ei onnistunut, ei voinut maksaa kortilla, koska sinä päivänä ei ollut tulossa paljoa muita asiakkaita. Palaututimme siis mukit ja haaveilemme niistä jatkossa. Saimme uloskirjauspaperit ja kävelimme kauppaan joka oli lähellä. Vähän siistimpi kauppa kuin ed mutta valikoima oli juomapuolella ja säilykkeissä. Saimme kanaa ja jauhelihaa seuraaviksi päiviksi ja jotain muuta pientä. 
Ankkuri irtosi helposti pehmeästä rantahiekasta vaikka kova tuuli vaikeutti paljon nostoa. 14.30 kohti Carriacouta. Koko matka keulapurjeella, tuuli oli täysin takaa, idästä. Pimeän tullen purjetta pienennettiin mutta vauhti ei hiljentynyt. 6,2 solmua oli vuorokauden keskinopeus. Tuuli oli 10-17 m/s ja vauhti 4,8-16 solmua. Jari sai enkkanopeuden veneen surffattua  meille ennätysnopeuden 16 solmua.
Yö oli jälleen vaikea valvoa. Nukutti ja vaikka oli täys kuu, mikään ei tuntunut auttavan. Mailit vähenivät lujaa vauhtia ja kello 10.30 olimme perillä Tyrrel bay, Carriacou, Grenadiineillä😊 johon saari kuuluu. Ankkuri pohjaan, vettä oli 4 metriä. Tuulenpuuskat osuvat veneeseen mutta vähemmän täällä tuulee kuin Barbadoksella.
Kuvassa meidän vene hylätyn katamaraanin edessä(takana)

Kumivene veteen ja kohti rantaa. Kirjasta luimme, että tulli on n 5 km päässä Hillsbroughissa. Menimme ravintolan laituriin ja baariin. Ravintolan korttilukija ei toiminut monenkaan yrityksen jälkeen. Saimme luottoa ja kävelimme automaatille joka oli kilometrin päässä. Custom/immigrant toinen konttori oli avattu tänne, se oli boatyardin ravintolan vieressä. Kätevää! Kirjausmaksu maahan oli 65 itä caribian dollaria. Saari on Grenadan joten pääsemme vaihtamaan saarta ja paikkaa maan sisällä. Täällä on vain yksi toimisto ja yksi paperi joka täytettiin neljänä kappaleena. Helppoa. 


Matkalla automaatille löytyi rantapuun alta ravintola jossa on ruotsalainen tyttö omistajana poikaystävänsä kanssa. Söimme hampurilaiset jonka aineet he ovat tehneet ja kasvattaneet itse. Nyt tuntui jo paremmalta. Hiekka on valkoista ja tunnelma kohdillaan.


 Palasimme ravintolaan keskiviikkona jolloin on kokko ilta ja rumpujen soittoa. Kyselimme telakan palveluista ja kaikki sanoivat, että täällä vene pitää ehdottomasti nostaa ylös, paljon halvempaa kuin muualla. Tutustuimme saksalaiseen Uween, hän on moottorispecialisti. Kun palasimme kumiveneelle n klo 22 oli se kiinnitetty toisen veneen perään. Ihmettelimme sitä hetken kun paikalle tuli mies ja sanoi, että vene oli ollut irti lahdella ajelehtimassa. Vene kuului nyt siis hänelle!!! Olimme laittaneet huonon solmun pitäisi olla tarkempi. Emme taatusti laita huonoja solmuja. Pyysin anteeksi ja tarjosin rahaa. Ei hän ottanut rahaakaan vastaan. Joku viereinen vene on lähtenyt ja samalla irrottanut meidänkin köyden ( meidän analyysi tapahtuneesta)


Uwe tuli katsomaan peräsimen putkea torstaina ja korjasi sen perjantaina täyttämällä liitoksen epoksilla ja laminoi putken pään myös kiinni. 5 tuntia kuivumisaikaväliin. Perjantaina Ranskalainen Fransuaa tuli katsomaan autopilottia ja aurinkopaneleita. Autopilotin sähköasiat olivat kunnossa eikä hän voinut tehdä sille mitään. Grenadalla on Raymarinen huolto ja Mark jonne pitää mennä seuraavaksi. Aurinkopanelit ovat rikki eikä niitä voi helposti korjata. Uusia siis ostamaan. Uwe toivottavasti korjaa vielä meidän kumiveneen moottorin, sitten kaikki on taas kunnossa.
Simon kiertelee veneellään turistiveneitä ja myy turisteille. Ensimmäisenä päivänä ostimme häneltä Chileläistä viiniä 5 plo 100ec$. Samalla hän kauppasi saarikierroksen omalla autollaan, tingitty hinta 150ec$. Kierros tehtiin torstaina. Auto oli parhaat päivänsä nähnyt joskus mutta ei se hyytynyt ylämäissä. Vuohia oli jokaisella pihalla ja tiellä. Liskoja ja yksi iguaani nähtiin. Taloja on kahdenlaisia, isoja, hienoja ja uusia. Toinen puoli vaatimattomia, hökkeleitä. 



Hillsbroug




Torstai aamulla Simon kauppasi hummereita ja ostereita. 
Lahdessa on n 60 venettä joka ilta. Suurin osa veneistä vaihtaa paikkaa koka yö. Tarjolla on mooring poijuja 20 us$ joita Simon myi myös. Vettä ostimme laiturilta 8 ec$/40 l.

Täällä ihmiset ovat tuttavallisempia, jokainen sanoo hei. Kaikki hymyilevät ja tietysti melkein kaikki tuntevat toisensa. Veneilijät ovat turisteja täällä. Muutama hotelli on saarella mutta emme ole nähneet heitä. Jokaisella veneilijällä on housut valkoisena suolasta, koska kumiveneellä mennään rantaa kohden. Tuntuu turvalliselta. Simon kertoi rikollisuutta olevan st Lucialla ja st.Vincentillä, kauhujuttuja. Niillä saarilla on paljon turisteja. Täällä päästään eläkkeelle 60 vuotiaana. 

Rom punch ( ja huono kuva). Taustalla kontissa korjataan kumiveneen moottoria...

Näkymä lazy turtle pizzeriasta.


Kapteeninpalsta n. 09.01.2015

Päivämäärä noin? Ei niin väliä🐢 Täällä rento meininki, Saksalainen konespecialisti Ove tutkii ja korjaa? Yamahaamme nyt! Peräsimen vannasputken korjaus vedessä? Mielenkiintoista mutta niin vaan otti äijä putken irti ja liimaa epoksilla kiinni ja laminoi sen ylös asti...Kuulemma hyvä tuli... Joo näytti saumat tosi hienoilta ja nyt Jammun viimeinen voitelu siis menossa... autopilottikorjaaja ei oikein tajunnut missä mennään? Mut kontaktit Grenadasta järjesty ja diileri/korjaaja löytyy sieltä...Yritän vielä rakentaa itse kahdesta työyksiköstä yhden ehjän. Vaihteistovika ainakin toisessa ja johdotus ohjauspaneelisssa vielä laittamatta kondikseen...Kauhee kiire koko ajan näköjään..Mut ollaan kuitenkin jo PARATIISISAARELLA. Eikä kiirettä muuttaa ole. 
Veneemme pohja piti siis myös pestä/maalata! Mutta onkin täysin puhdas! Kaavittiin puulastalla vesirajaa puhtaaks ja pari kukkakasvustoa perästä, muuten täysin sinistä ja puhdasta, pitkänmatkan teki tehtävänsä? Uskomatonta silti🐢
Canarialla kasvoi jo koralliia pohjasta....Vihree kontti pizzerian vieressä on Uven paja, ollaan just rommilla täällä ja kauhee bensankatku ilmassa tullee meitin jammusta?

4 kommenttia:

  1. Hieno meininki! Nauttikaa! T. JJ

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Moi. En epäile Oven veneenkorjaustaitoja, mutta pari kysymystä heräs. Jos vesi tuli vannasputken ja kiinnityslaminaatin välistä poistettiinko vanha irronnut laminaatti ja laminointiin putki uudelleen. Vai paikattiinko vain vanhan laminoinnin päälle. Jos on viellä kuva kohteesta niin kiinnostas nähdä. T. Jukka

    VastaaPoista
  4. Putki oli irti ja laminoitiin uudelleen takaisin. Irronnut vanha laminaatti poistettiin. Kuva tulee myöhemmin.

    VastaaPoista