Antigualta lähdimme maanantaina iltapäivällä. Matkaa seuraavalle saarelle Hollannin Sint Maarteniin oli 96 mailia. Tuuli oli yllättävän rauhallinen, noin 7 m/s. Vene kulki hyvin. Yöllä tuuli loppui ja matka jatkui moottorilla. Yön pimeimpään aikaan vastaan tuli veneitä ja tutkasta oli apua niiden liikkeiden ennustamiseen. Kun veneitä ei näkynyt, uskalsi silmät laittaa kiinni herätyskellon herättäessä puolen tunnin välein. Perillä olimme aamulla valoisassa kello yhdeksän. Ankkurointi tilaa oli hyvin Simpson bay lahdella. Pari tunnin unien jälkeen immigratoniin sillan viereen.
Tiistaina kävimme Island water worldissä hakemassa uimatikkaat jotka olin ostanut netistä. Harvinaisen hyvin onnistui nouto. Nettityyppi antoi kassin tarkastamatta mitään tietoja. Uiminen ja peseytyminen onnistui jälleen kun tikkaat olivat paikoillaan. Muita huoltoa vaativia kohteita oli spreyhood, taka ankkuriliina ja keulapurjeen alaliikki. Etsimme kylästä korjaajat. Yksi firma suostui tekemään työt kahdessa päivässä. Korjaukset maksoivat yhteensä 181 USdollaria. Pyykkikassi maksoi 20 US dollaria.
Sisälahdesta löytyi suomen lippu Aida nimisestä purjeveneestä. Ajelimme veneelle aina sisälahdelle mennessä ja yhtenä päivänä näimme matkailijat Jatan ja Karin. Kävimme syömässä heidän kanssaan perjantaina rannan ravintolassa. Heidän blogiaan voit seurata: aidaswan.blogspot.com osoitteessa. Heillä on pari vuotta on aikaa kulunut näillä lämpöisillä vesillä mutta kotimatka alkaa kuten meillä Bermudalta toukokuun alussa. Kiva, että saamme seuraa paluumatkalle.
Ansku ja Sauli tulivat lauantaina iltakoneella Simpson bayhin hotelliin. Sunnuntai aamulla, auringon noustessa, tuli odotettu viesti heiltä: missä nähdään? Jari haki matkalaiset kumiveneellä rannasta. Siirryimme Simpsonin sisälahdelle marinaan klo 9.30 sillan avauksella bunkrausta varten. Viikon eväät maksoivat n 800 Us dollaria.
Hintataso oli aika kallis. Illalla kävimme ravintola Leessä syömässä hummeria. Tällä kertaa hummerit olivat tosi isoja ja luulen, että siksi niiden liha oli kumimaisempaa ja hieman sitkeää. Valkosipulivoita ei ollut tarpeeksi.
Aamulla kirjauduimme ulos maasta ja veneen keula kohti Anguillaa. Perinteinen reipas tuuli takaa ja 19 mailia meni nopeasti. Sauli on kalastaja ja laittoi tietysti uuden vieheen veteen. Valitettavasti siima piti laittaa poikki kun veneen perästä ajoi moottorivene ja vei uistimen ja siimaa mukanaan.
Road bay on saaren ainoa custom paikka. Miehet olivat reippaat ja lähtivät hoitamaan hommaa. Jari ensimmäistä kertaa ilman minua. Jari unohti jälleen lukulasit veneeseen eikä nähnyt mitään lomakkeiden kysymyksistä. Eikä Saulin silmät ole sen paremmat. Siis kaksi sokeaa ja kolme naisvirkailijaa joilla oli tarpeeksi kireät paidat... Tuosta maahan kirjautumisesta kuullaan juttuja vielä monta vuotta. Ensimmäistä kertaa mitään cruising tms maksua ei tarvinnut maksaa. Kuka sekoitti kenen päät ;)
Tässä rantahotellissa tarvittaisiin remonttia.
Upea ranta jälleen ja grillausta läheisellä hiekkarannalla illan hämärtyessä. Saulista tuli kumivenekuski. Aallot vyöryivät veneeseen liian hitaalla rantautumisella, välillä kaikki sujui mallikkaasti.
Toisena iltana lähdimme käymään rannassa ja ihme kyllä päädyimme kuulemaan huippu bändiä. Paikallinen porukka soitti ainakin kolme tuntia tauotta ja ravintola oli täynnä. Tällä kertaa musiikki on yhdistelmä regeetä ja hittejä muualta maailmasta. Myös pinacoladat olivat parhaat maultaan tähän saakka. Onneksi oli hidas tarjoilu pöytiin jotta seuraavana päivänä ei ollut huono olo. Pimeällä on vaikea löytää oma vene lahdesta jossa on noin 100 muutakin.
Sauli nostettiin mastoon säätämään vantteja jotta masto ei nojaisi eteenpäin.
Matkalla sattuu ja tapahtuu.
Anguillasta siirryimme Ranskan puolelle Saint Martenia Marigot bayhin. Ensin tarttui verkko köliin. Sauli onneksi tajusi nopeasti mitä pitää tehdä. Verkko irtosi. Sen jälkeen yritettiin tähystää verkkomerkkejä paremmin, mutta aallot tekevät siitä haasteellista. Vastatuuli saaren takana ja tikkailimme pari kertaa jotta pääsimme saaren toiselle puolelle. Ajoimme ensi kertaa paikassa jossa veden syvyydet olivat merkitty väärin tai ne puuttuivat kokonaan, siitäkin selvittiin. Valas poikasineen oli ihan veneen edessä ja Ansku sai valita uuden reitin. Takatuuli sivuaaltoineen ei ole helppo ajaa mutta Anskun ensimmäiset kerrat ruorissa onnistuivat hyvin.
Marigot laivalaituri
Marigot bay on iso lahti. Veneitä huomattavasti enemmän kuin Hollannin puolella. Vettä oli lahdessa 2,5 m ja valkoinen hiekka pohja. Tuuli oli kova lahdessa. Tästäkin lahdesta pääsee sisälahdelle muutaman kerran päivässä. Illan ruokapaikkaa etsittiin ensin väärästä paikasta, kanavasta joka menee sisälahdelle. Hiljaista ja ränsistynyttä. Sauli ajoi meidät sillan alle josta nousimme Anskun kanssa ylös kadulle kuin katuojasta.. Sauli haki Jarin veneeltä suoraan keskustan torille johon ehdimme kävellä. Pizza päivä ravintolassa ja sen jälkeen kävelimme kylän hiljaisilla kaduilla suljettujen kultakauppojen ohi. Toisena päivänä menimme Marigotissa ensin immigranttiin. Jälleen uusi tapa hoitaa homma. Mies käytti tietokonetta ja ohjelmaa, mitä tähän mennessä Ranskan saarilla, on pitänyt käyttää itse. Kävimme lounaalla läheisessä ravintolassa ja sen jälkeen pyysimme tarjousta saarikierroksesta taxiasemalta. Yksi mies antoi hinnan jota hieman tingimme alaspäin, lopullinen hinta oli 120 euroa, 2,5 h ajelua.
Baie Orientale
Rajalla
Kauppakassien kanssa odottelua
Naiskuljettaja oli ystävällinen ja kertoi saaren asioista. saari on maailman pienin saari joka on jaettu kahdelle valtiolle. Autolla ajaessa rajaa tuskin huomasi, mitään rajamuodollisuuksia ei ollut. Kävimme kolmella rannalla, yhdessä puistossa ja yhdellä näköala paikalla. Saarella ei kuulemma kasvateta mitään ruokaa, kaikki tulee muualta, kalatkin. Kuljettajamme oli Hollannin puolelta ja sen huomasi kun ranskalaiset ollivat kaikessa huonompia hänen mukaansa. Kierros päättyi ruokakaupan pihalle. Tällä kertaa ostoksia oli vain yksi kärryllinen ja ne kannettiin kävellen rantaan, n kilometri. Kädet venyivät ainakin 2 senttiä. Ruokana oli veneessä fajitaksia.
Kokki valmistelemassa ruokaa
Aamulla immigranttiin kirjautumaan ulos maasta. Matka jatkui Ranskan toiselle puolelle saarta, luonnon suojelualueelle Islet Pineliin. Lähestyminen ei ollut helppo, kaatuvia isoja aaltoja saaren vierellä. Saaren suojassa piti olla 10 poijua kiinnittäytymiseen turisteille. Niitä oli kolme. Kaksi isossa svellissä ja yksi ankkuroidun veneen vierellä. Tässäkään rannassa veden syvyys kartassa ei pitänyt yhtään paikkaansa. Piti olla 2,5 oli 1,6 silloin tuli jo paniikki. Tilaa oli tosi vähän ankkuroida. Pohja oli ruohikkoinen. Ankkuri piti toisella yrittämällä. Luonnonsuojelu ymmärretään täällä hieman toisin kuin muualla. Ravintoloiden musiikki rannasta soi lujaa ja turistimoottoriveneet olivat ankkurissa ihan rannassa. Bileet olivat rantaan veteen laitetujen pöytien ympärillä. Joka pöytä täynnä juomia. Snorklasimme rantaan ja ostimme mekin pullon roseeta. Pöydän ympärillä kellui roskaa, servettejä jne. Ei ollut mukavaa. Kävelimme polkua viralliselle snorklausaluelle, sieltä onneksi löytyi jotain katsottavaa, erilaisia kaloja ja simpukoita.
Katsastimme samalla sopivan grillauspaikan, suomen tyyliin oli tehty katos jossa oli rengas johon sai ritilän päälle. Nälkä tuli ja kiire veneelle hakemaan grillattavat. Ansku ja Sauli snorklasivat takaisin veneelle ja näkivät kuinka meidän ankkuri liikkui taaksepäin. Yritimme pari kertaa saada ankkurin parempaan paikkaan, mutta ruoho vain pöllysi. Hermot meni ja päätös poislähtemiseen syntyi. Ankkuripaikkaan viereen oli merkitty matalikko jonka kiersin tarkasti. Ja samalla tömähti, törmäsimme johonkin, pakkia ja uusi kiertoyritys joka auttoi. Pääsimme pois tähän mennessä pahimmasta ankkuripaiksta.
Ajoimme läheiseen Oyster pondiin jossa oli myös satama. Korkeat aallot olivat mukana matkalla samoin väärät veden syvyydet. Jos alkoi madaltua kaijun mukaan piti ajaa merelle päin..Rantaan mentiin takatuulella ja koneella matkaa oli vain 5 mailia. Rannan lähellä sain kunnon mainingin perän alle, vene meni 12,6 solmua surffissa, kääk! Kaikki hyvin, vaikka rannan kepit olivatkin vaihtaneet paikkaa. Otimme tankkauspisteen viereisen poijun jotta aamulla pääsisimme lähtemään nopeasti.
Oyster pond
Blinejä ruokana, nam!
Sunnuntai aamu tuli, klo 8 avautui huoltoasema. Satama on mooringsin ja sunsailin kotisatama. Ja sunnuntai vaihtopäivä, ihan selvästi, joo. Kaikki veneet tulivat kuin ajastettuna jonona sisään ja tankkaamaan. Odotimme 2,5 tuntia omaa vuoroa!!! Vesitankki oli tyhjä, halusimme myös sen täyteen. Ei meillä ole vettä, satamassa on, sanoivat huoltsikan pojat. Lähdin satamakonttoriin selvittämään asiaa. Sillä aikaa Sauli ärähti huoltoasemalla. Maksoin 300 litraa vettä satamassa. Huoltsikalla oli yhtäkkiä löytynyt paikka mihin sai laittaa oman letkun. Pieni liru valui jo tankkiin kun tulin takaisin. Tankin täyttö kesti tunnin! Samaan aikaan tietysti ne 46 muuta venettä täytti tankkejaan. Hermot menivät mutta pääsimme lähtemään klo 12 kohti seuraavaa saarta, Kryssitikkauksilla Saint Barthelemyylle.
Isoja moottorihuvijahteja oli ankkurissa rannan lähettyvillä. Tämä on tunnettu miljonäärien saari. Oli sunnuntai ilta. Kukaan ei vastannut kutsuun vhf:llä satamasta. Kävimme kääntymässä sisäsatamassa mutta poijuja ei ollut vapaana. Oli pakko jäädä merelle tuuleen ankkuriin. Ankkurointi on epävarmemman oloista kuin aiemmin huonojen kokemusten takia. Ankkuriköyttä kiristettiin ainakin 5 kertaa. Miehet lähtivät kirjaamaan meidät sisään maahan ja me Anskun kanssa tehtiin ruokaa.
Kello on yksi yöllä maanantaina ja makaan keulassa katsellen tähtiä ikkunaluukusta. On matkan pahin swelli, vene keikkuu jokaisesta ohi ajavasta moottoriveneestä ja mereltä tulevasta vanhasta mainingista. Pitää nukkua selällään jotta huojunta on pienintä. Jari ja Sauli parantavat maailmaa oven toisella puolella salongissa. Puhe on voimistunut tunti tunnilta mutta ovi peittää yllättävän hyvin kiihtyneen väittelyn äänet. Tänne Saint Barthelemyyn tultiin iltapäivällä. Traumat edellisestä rannasta ja ankkurin rekaamisesta painavat. Ankkurin pitämistä testattiin ainakin viisi kertaa. Nyt ei sukelleta katsomaan ankkurin asentoa, tieto voi lisätä tuskaa.
Maanantai aamulla menimme tutustumaan ruotsalaiseen Gustavian kaupunkiin. Ruotsalaiset vaihtoivat kauppiastalon Tukholmassa tähän saareen ja hallinnoivat sitä n 100 vuotta. Antoivat saaren pois takaisin ranskalaisille koska siitä oli niin paljon huolta.
Ruokakaupassa käynnin jälkeen vaihdoimme ankkuripaikan kauniiseen luonnonsuojelu alueeseen Colombier. Oli taas kuin paratiisissa. Illan hämärtyessä grillasimme rannalla ja sitä ennen uintia ja snorklausta.
Sauli on paratiisissa
Seuraava kohde oli Sint Maartenin pääkaupunki Philisburg. Suuri, matala ankkurilahti. Yritimme kolmeen eri paikkaan ankkuria huonolla onnella. Pysyvä paikka löytyi hiekka-alueesta. Isot, maailman suurimmat, matkustajalaivat käyvät turisteineen satamassa. Toisena päivänämme siinä oli viisi laivaa, eli noin 18000 laivamatkustajaa.
Jälleen custom ja immigrant aiheutti vaivan näköä. Anskun kanssa lähdimme etsimään oikeaa rakennusta rannasta. Onneksi paikalliset työntekijät osasivat neuvoa suuntaa. Ikinä emme olisi löytäneet tuota konttialueella olevaa parakkia ilman neuvoja. Noin 3 km kilometriä kävelyä, välillä haiseviin ojien vieressä, parakki löytyi. Valitettavasti lauantaina lähtevien lentoliput eivät olleet mukana ja jouduimme palaamaan seuraavana aamuna rannan laivasatamaan lippujen kanssa. Lippuja ei kuulemma voinut näyttää muissa satamissa koska tällä miehellä oli kaikki paperit. Häh! Stressiä...stressiä. Olimme siis seuraavankin yön swellisatamassa, jossa ei ollut montakaan muuta venettä. Kävelimme päivän aikana turistisen kaupungin läpi. Yleisvaikutelma oli nuhjaantunut. Rannan kuppilat muutamaa lukuun ottamatta oli ränsistyneitä, hoitamattomia. Illalla Saulin ja Anskun kanssa lähdimme ilta-aterialle kylälle. Mahi-mahia grillattuna, oli hyvää.( Lazy Jack Jari nukkui, hän oli lomalla kaksi viikkoa kun Sauli hoiti hommat)
Saimme veneestä uloskirjauksen ystävillemme aamulla. Perjantai aamulla siirryimme takaisin Simpson bay lahteen meren puolelle. Taaskaan ankkuripaikka ei löytynyt helpolla. Parin yrityksen jälkeen hiekkaplänttiin se kiinnittyi. Kova tuuli heilutti venettä lahdella. Tunnin siivouksen jälkeen ystävämme oli jo hotellissa ja me rannassa. Kävelimme rantaa kohti lentokenttää vesirajassa. Rannan viimeisimmän baarin kohdalla Jarin ja minun voimat sammuivat ja Ansku ja Sauli tarpoivat ainakin 2 km eteenpäin. Kentän päästä saa hyviä kuvia laskutuvista koneista.
Illalla Sauli ja Anku tarjosivat Jari 50 v illallisen. Wau, mahtavaa ja hyvää. Flamenco esitys ruoan lomassa, yllätyksenä Anskulle, lopputanssiin hän pääsi osallistumaan. Ilta ja ruoka ei ollut halpa. Kiitos Sauli ja Ansku!
Lauantai päivänä n klo 14 ystäviemme piti lähteä koneella, mutta kohtalo päätti toisin. Myöhästynyt kone Maartinissa ja samoin Nykin kentällä...kotimatkasta tuli heille pitkä.
Jälleen ollaan kahdestaan. Outoa. Katsomme paljon elokuvia Peerin tyyliin. Kiitos niistä Peerille!
Matkamme jatkuu British Virgin Islandille jossa aikaa on olla pari viikkoa. Sen jälkeen matka jatkuu pelätyn Bermudan kolmion ohitse Bermudan saarelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti